maanantai 29. syyskuuta 2014

Ristiäiset ♥

Eilen 28.9. vietettiin meijän pienen pojan ensimmäisiä juhlia, nimittäin ristiäisiä. :) Juhlat menivät loppujen lopuksi valllan mainiosti, vaikka aluks tuntuki et kaikki maholliset aikataulut menee nii plörinäksi kun voi vaan mennä ja unohin puolet tarvittavista asioista kotiin siinä häslingissä.. :D

Aluksi oli tarkoitus pitää koko ristiäiset meijän kotona, mutta päädyttiin sitten kuitenkin helpompaan vaihtoehtoon(jes, ei tarvinnu stressata et miten kaikki vieraat ois mahtunu tänne meijän kämppään!) eli pidettii kaste tilaisuus kirkossa ja oli tosi kiva ja rento tilaisuus :) Isukkia kyllä vähän vissiin jänskätti kun siihen malliin puhalteli miu vieressä :D kyllä toki itteensäkkin jännitti vaikkei se nyt niin hirmusen pelottavaa sit kuitenkaa ollukkaa. Meenas kyllä mammalta tulla tippa linssiin ku pappi sano meijän pojan nimen, mut hammasta purren vältyin tihrustamiselta. :P 


Meijän pojan nimeksi tuli tosiaan Niklas Toivo Juhani. Kerron tuosta nimestä sen verran, että Juhani oltiin jo päätetty ennen tämän pienen herran syntymää, koska meijän molempien suvuissa on tuo nimi kulkenut :). Seuraavaksi lyötiin sitten lukkoon tuo etunimi eli Niklas, mei mielestä se vaan sopi hyvin meijän pojalle ja on tosi kaunis nimi meijän mielestä. Ensin ehdotin kyllä etunimeksi Nikolasta, mutta sit mies ehdotti tuota Niklasta ja ihastuin heti siihen nimeen :P Toinen nimi, Toivo päätettiin itseasiassa n. viikko ennen ristiäisiä :D oli niin paljon kaikkia ihania vaihtoehtoja etu- ja toiseksinimeksi, että siinä oli kyllä hirmuinen pähkäily. :D Toivo on miu mielestä kiva kun se merkitsee samalla myös jotakin :) Meenasi tosiaan tulla hieman kiire tuon nimen kanssa ja lisäks joutu moneen otteeseen miettimään, että onko se nyt tuo vai joku toinen :) Olihan noita ihania vaihtoehtoja vaikka kuinka paljon, mutta tää oli täydellinen nimi meidän pienelle rakkaalle ♥




Noh, mutta kastetilaisuuden jälkeen siirryttiin sitten seurakuntakeskukselle, kahvitus paikalle. :) Vielä siinäkin vaiheessa huomattiin, että mitä kaikkea puuttuu, mutta onneks oli autoilevia ihmisiä niin pääs hakemaan puuttuvat tarpeet meijän kotonta :D Siinä sitten kahviteltiin, seurusteltiin vieraiden kanssa ja napsittiin kuvia. Niklas sai olla hirmu monen sylissä, mut eipähän omat kädet ainenkaan päässy väsymään :P. Koko tilaisuuden ajan Niklas oli tosi hienosti ja nukkui melkeenpä suurimmanosan ajasta tai sitte vaihtoehtoisesti hurmasi vieraita ihanalla hymyllään ja "höpötyksillään" :P


Leksaaaa♥


Mummi ja mummin kaikki muruset

Mie, miun sisko ja veli, meijän muksut ja meijän äiti♥

perhepotretti♥ kisut vaa puuttuu kuvasta :D
Ja siellä kaikilla oli niin muuuukaaavaa... :D

Myö :3♥

Ja sit oltiiki jo lähös kotia kohti :)

Itse en ehtinyt panikoimaan ristiäisien suhteen vasta kun edellisenä päivänä. Leipomiset yms. oltiin sovittu niin, että miun sisko teki täytekakun, äiti teki lohirullia, miehekkeen toinen sisko teki voileipäkakun ja toinen toi työpaikaltaan keksejä :) Eli herkkuja oli ja melkeipä kaikki meniki! :) Jäi vaa pien pala täytekakkuu, pien pala voileipäkakkuu, yks kokonaine lohirulla ja keksei jäi sit vähä enempi, mut kyllä miulle maistuu :P !

Täytekakku
Kakun teki miun sisko ja koristeet ostin yhdeltä naiselta facebookista :)
Voileipäkakku 
Miehen siskon tekele, oli muute herkkua :)
Muut herkut
Vohveleit, keksei ja lohirullaa
Oli kyllä ihanat juhlat, mutta oli myös ihana päästä kotiin rentoutumaan juhlien jälkeen :D♥

Lahjat:

Lahjoja Niklas sai hirmusesti :) Oli säästölipas, valokuva albumia, vaatteita, kirja, kummilusikka jnejnejne.
 ♥












Sit vielä pari kastemekko kuvaa Niklaksesta :)

Häselö höselö hymypoika♥



Kiitos vielä ihan hirmusesti kaikille vieraille, että tulitte paikalle ja olitte osana meijän Niklaksen ensimmäistä juhlaa ja erityisesti kiitokset miun siskolle ja äitille, jotka jakso auttaa miuta niin ettei miun tarvinnu stressata niin paljon. :)♥ 

 ♥,
Tiina

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Vauva-arkea

Tasan 6 viikkoa synnytyksestä! Huh ja huh! Mihi tää aika on oikeen menny? :D Tuntuu et vasta olisin sinne synnärille lähtenyt ja nyt tuo pieni ihanuus on jo tässä ♥..

Kerron nyt pikkasen vaan meijän synnäri reissusta :P
Maanantaina 4.8. puolen päivän aikoihin mentiin synnärille, koska yöllä oli vähä lorahellu lapsivettä. Aattelin sillon jo "Voi että! Kohta meillä on jo se pieni ihme meidän sylissä!", mutta toisin kävi.. -.- Siinä sitte maanantaina köllöttelin käyrillä ja pari hassuu supistusta piirty vaa ja miut oltii laittamas kotii oottelemaa, mut sanoin, että mielummin jään sinne, ettei tartte ees taas ajeluttaa ihmisiä.. Sillo maanantain aikana tuli jo aika tiheeseen tahtiin ihan kunnon kipeitä supistuksia. Maanantaina pääsin myös ammeeseen ja supistukset vaa tiheni ja tiheni, mutta mitään edistystä ei muuten tapahtunut..

viimene masukuva
Tiistai aamuna lääkäri kävi kattomassa tilanteen ja ilmotti ettei ole vielä mitään syytä käynnistää synnytystä(olin jo melkein päättänyt, että haluun synnyttämään jo ja pettymys oli aika suuri kun ei päässytkään) Vasta tiistai iltana käynnistettiin synnytys, koska miulla oli tulehusarvot koholla kun lapsivesien lorahtelusta oli jo niin pitkä aika... En vieläkään millään taho ymmärtää, että miks sitä käynnistämistä piti pitkittää ku se oli tosi stressaavaa miulle ja myös isukille.. :/ No mutta käynnistyksestä ei mennyt ku n.4tuntia ja 30min, että pikku ukkeli syntyi, tiistai-keskiviikko välisenä yönä tasan klo.00.00, mutta syntymäaika piti muuttaa klo.00.01, ettei tule mitään epäselvyyksiä, että kumpana päivänä hää sitten syntyi :P Nii ja pakko vielä sanoo et epiduraali oli aivan mahtava! :D Nukuin epiduraalin laitosta siihen asti et alko ponnistuttaa ja ponnistusvaiheeseenkaan ei menny ku n. 25min :D

Meijän pieni n.2tunnin ikäisenä♥
n.15tunnin ikäisenä ♥

myö :P
Miulle jäi tosi positiivinen fiilis synnytyksestä kokonaisuudessaan, kätilö oli aivan mahtava ja muutenkin meni tosi hienosti kun vaan luotti itseensä :).

Jouduttiin sit kyllä olemaan viikko siellä vuodeosastolla kun torstaina(7.8.) huomattiin, että jäbällä oli tulehdusarvot koholla, joten hänellä oli sitten infektio, joka johtui luultavasti juurikin siitä kun synnytyksen käynnistystä pitkitettiin.... 6päivää oli sit pikkune kanyyli päässä ja antibioottikuurilla :( Säälitti ihan ku toine oli nii reppana kaikkine sairaalamyssyineen :(


pienoinen käsi :3
ja pieni jalka♥

Pikku potilas myssyineen ♥

En ymmärrä miks noi kuvat tuli noi pieninä :/ mut koittakaa tihrustella

sairaalassa ennen kotiin lähtöä :) Pikkune keesi :P

Eka auto matka

No, mutta nyt meidän vauva-arki kuulumisia (ja älkää pelätkö, ei tästä blogista nyt tule mitään mamma blogia :D Lupaan kirjoitella muutakin kun tuosta meidän muksusta :D)
Hienosti on siis mennyt tää 6 viikkoa, muutama hassu vähän vaikeampi yö on ollut masuvaivojen takia, mutta muuten on tosi tyytyväinen muksu :) Ruoka ja uni maistuu, mutta nyt jaksaa jo olla pidempiäkin aikoja hereillä ja hymyäkin tulee (ilmeiden matkimista??) Eilen oli neuvolaki ja pikkune on jo yli 5kg ja pituuttaki on jo 57,5cm :) Iso poika jo :P ! Yhen kerran ollaan jouduttu käymään päivystyksessä joku n. 3viikkoa sitten ku olin ite ihan kauheessa flunssassa ja kuumeessa ja sit poikaki oli tosi nuhanen, mutta ei onneksi hänellä ollu ku vaa pientä tukkosuutta :)

Nyt ollaanki jo pitkän aikaa mietiskelty nimeäkin pojalle ja nyt vasta kun ristiäisiin on jälellä reilu viikko niin ollaan lyöty etu- ja kolmasnimi lukkoon (en tietenkään vielä paljasta!), mutta toinen nimi on vielä vähän hakusessa, ei siinäkään oo enää ku kaks vaihtoehtoa, että eiköhän sekin oo jo kohta päätetty :D


ihan poikittain omassa laatikkopedissään :P

Poitsu kylvyn raikkaana :P

Eno toi pikkuselle ronsun :3

Mummin tekemät maailman hienoimmat villasukat!


Eilen siivoiltiin äitin kanssa meijän kämppää sillä aikaa ku mieheke oli töissä ja kyllä tuliki siistiä ku yhteis voimin puuhas :)!
 Jospa sitä uskaltais täs joku päivä tehä postausta meidän kodistakin :P
Rakastan miun punasta kiikkutuolia!♥♥
Tänää käytii päivällä jäbän kanssa vähä vaunuilemassa ja käytiin postista hakemassa miun ebay:sta tilaama vyö, jonka laitan ristiäisii ja sit käytiin kans kaupassa ja istuskeltii vähä pihalla :) Oli ihan hiton nätti päivä nii oli mukava käppäilläkki :)
Miun äiti kävi miu isäpuolen kanssaki piipahtamassa meillä ku olivat moottoripyörällä liikenteessä ja sit nyt täs illalla käytiin miun siskon kanssa kahvilassa ja kaupassa ja haettiin miu miekkonen töistä :) Oli iha mukava päivä ku ei tartennu vaa kotona tylsistyneenä istuskella :P 
 
Pikkune ja panda :)
Ooteltiin pikkusen kanssa häne tätiä pihalla :)


nappisimmu♥


Ja huomenna oiski sit luvassa äitin kanssa ajelua ja sit käyn tutulla testaamas vähä et minkälainen kampaus tehtäis reilu viikon päästä oleviin ristiäisiin :P


Mutta nyt rupeen syömään ja valmistautumaa unten maille ! :) 

♥,
Tiina